Kutsumanimi | Mersu | Sukupuoli | Uros |
Rotu | Sileäkarvainen collie | Väritys | Tricolor |
Syntymäpäivä | 09.02.2017 (AVO) | Rekisterinumero | VTR-17519 |
Omistaja | Eenu, Moomin | Kasvattaja | Minna Tuomila, evm |
Koko kennelini tarina alkoi oikeastaan Mersusta, joka oli ensimmäinen ikioma koirani. Mettäkoiria meillä oli aina ollut kotona kun isäni kävi metsällä ja äiti sitten muuna aikoina kierteli näyttelyitä niiden kanssa, mutta itseäni eivät kyseiset rodut hirveästi kiinnostaneet. Tahdoin reippaan ja miellyttämishaluisemman harrastuskaverin jonka kanssa onnistuisi niin näyttelyt kuin vaikkapa toko, palveluskoirakokeet tai agilitykin. Ja jotenkin sitten vain päädyin sileäkarvaiseen collieen ja muutaman kuukauden päästä minulle saapuikin Mersu, tuo komea ja kiltti herrasmies.
Mersu oli jo pienestä pennusta pitäen sellainen unelmakoira vaikka kyllä sen teinivuosina hieman kärsivällisyyttä koeteltiinkin. Muuten se on kuitenkin aina ollut reipas ja aina valmis harrastuskoira joka tulee toimeen kaikkien kanssa ihan missä vaan ja antaa aina työskenteltäessä itsestään kaiken mitä löytyy eikä tunnu omaavaan huonoja päiviä. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Duis eget eleifend nulla. Mauris sit amet leo aliquet, hendrerit orci dictum, dapibus lorem. Praesent sit amet lectus vitae tortor euismod congue sed in augue. Nullam eros elit, ornare at est ac, pretium cursus neque. In eu quam eget felis maximus lacinia. Quisque finibus suscipit tempus. Aliquam id mattis sapien. Quisque nunc nisl, sagittis vitae leo ac, pharetra tincidunt dui. Quisque quis mollis orci. Morbi faucibus, massa et eleifend placerat, turpis turpis rutrum mi, dictum ultricies lacus dolor vel massa. Nam quis cursus libero. Sed at sollicitudin quam, nec vehicula mauris. Donec elementum, augue sit amet elementum porta, elit dui laoreet turpis, vel tempor lorem eros quis ante.
Curabitur lobortis elementum elit, at porta quam consectetur sit amet. Donec maximus efficitur arcu at auctor. Sed laoreet enim sed ipsum sollicitudin fringilla. Sed porttitor sed elit vitae consectetur. Praesent semper massa eget ultricies convallis. Curabitur non orci eget quam tempus accumsan. Cras commodo dolor a blandit gravida.
♡ i. Nocturne's Jupiter Countdown evm |
ii. Nocturne's Don't Be A Fool | iii. tuntematon |
iie. tuntematon | ||
ie. Hiirileikkiä Hippasilla | iei. tuntematon | |
iee. tuntematon | ||
♡ e. Nipsun Sinä ja Minä Autiotalossa evm |
ei. Nipsun Haisulisihisi | eii. tuntematon |
eie. tuntematon | ||
ee. Dimily's Tindermatch | eei. tuntematon | |
eee. tuntematon |
Mersulla ei ole vielä jälkeläisiä eikä se ole toistaiseksi tarjolla astutukseen.
Kuvista kiitos Ivan Ruzicka (luvalla)